Kädentaidot

Heilassa on lahjoja ja tuliaisia; elämyksiä lähellä viihtymiseen

Heilan lahjat ja tuliaiset keskittyvät erityisesti saunaan ja kotiin; suomalaisen kädentaidon näytteisiin, sukupolvelta toiselle siirtyvin menetelmin.

Heilassa on elämyksiä lähellä viihtymiseen. Sauna on suomalaiselle lähes korvaamaton. Hyvän ruuan lisäksi kattaus on jo puoliruokaa. Mökkituliainen, vieraslahja tai saunapuut löytyvät Heilan kädentaitajien osastolta.

Heilan lahjakortti -varmasti ihastuttava ja helppo tapa muistaa! Myydään Heilan kassaneitien toimesta, summalle kuin summalle. Isomman määrän ostajan kannattaa pirauttaa etukäteen, asioinnin nopeuttamiseksi.

Lahjapalvelu

Me Heilassa teemme yrityksellenne haluamianne paketteja eri tilanteisiin. Liiketuttavat, työntekijät, yhteistyökumppanit; kaikki muistamisen arvoisia!

Heilan kädentaitajilta löytyy lahjakoreihin monenmoisia ainutlaatuisia tuotteita ja pientuottajien laatuherkut ovat lämmin tapa tervehtiä vaikkapa joulun alla.

Parhaiten tuotteisiin pääsee tutustumaan paikan päällä. Sopimalla tapaamisen etukäteen Toriemännän kanssa, päästään parhaaseen lopputulokseen.

Kädentaitotuotteista vastaava toriemäntä on Minna Ikonen. Minnaan voi olla yhteydessä kaikissa käsityötuotteisiin liittyvissä asioissa. Yhteystiedot : minna.ikonen@heilan.fi ja puhelin 050 4004745.

 

KÄSITYÖTUOTTAJALUETTELO:

  • Auli-Kristiina
    Nostalgiset pellavaiset kodintekstiilit ja laukut.
    www.auli-kristiina.fi
  • Sammallammas
    Huovutetut olut – ja viinicoolerit
    www.sammallammas.fi
  • Höö
    Trikoovaatteet lapsille ja naisille.
    www.hoodesign.fi
  • Kuitukuu
    More joy-keittiöliinat.
    www.kuitukuu.fi
  • Mary A. Jalava
    Käsinpainetut sukkahousut ja leggingsit.
    www.maryajalava.com
  • Keraamikko Sari Kouki
    Rakukeramiikkaa rouhealla twistillä.
    www.sarikouki.fi
  • Kuusipohja
    Avaimenperät, pyyhenipsut, magneetit.
    www.kuusipohja.com
  • Klamuuri
    Kukkarot ja pikkulaukut.
    http://klamuuri.blogspot.fi/
  • Mauno Sirviö
    Sokean käsityöt – harjatuotteet ja mattopiiskat.
  • Anni*s Creative Corner
    Karttakorut ja avaimenperät vanhoista koululaisten kartoista.
    anniscreativecorner.blogspot.fi
  • Ira Lehmus
    Aate ja Sysi pannun- ja lasinalustat korkista.
    www.behance.net/iralehmus.fi
  • Arja Väyliö-Kettunen
    Villatöppöset.
  • Kalevantuli
    Soija- ja parafiinikynttilät.
    www.kalevantuli.net
  • Raijan Aitta
  • Käsinpainettuja pellavatuotteita
    www.raijanaitta.fi
  • Idearapsakka
    Luonnosta ammennetut, humoristiset jalkakylvyt, ym. hemmottelutuotteet
    www.idearapsakka.net
  • Airine
    Huopatyöt
  • Pikkupuoti Erja Raittinen
    Painetut kodin tekstiilit ja paidat
    www.pikkupuoti.com
  • Ulla Pohjolainen ja Kankurin Ilo
    Poppanat, räsymatot, kattausliinat
    www.kankurinilo.fi
  • KS-metalli
    Metallitöitä kattaukseen, saunaan ja kotiin
    www.ks-metalli.fi
  • Lea Lahti
    Käsintehdyt kortit, huopakorut, käsinpainetut ja -värjätyt tekstiilit
    www.koti.phnet.fi/leantti
  • Aunen Verstas
    Sisutustavaraa kierrätysmateriaaleista
  • Pirtin Kehräämö
    Villalankoja ja huvutusvillaa
  • Gepetto
    Iloinen pelastaja -heijastimia
  • Korttipaja SannaS
    Käsintehtyjä kortteja, muistilehtiöitä
    http://korttipajasannas.blogspot.fi/
  • Manne Stenrosin
    Ala carte kirjoja
  • Linnapaperi
    Kortteja
  • Annu&Liinu -Mummi ja minä -astaianpesu ym. -aineet
  • Bovikin tila -Luomulampaan taljoja
  • Essukellari – ompelutöitä
  • Heinolan Lintutarhan kalenteri
  • Hienopuuseppä Jari Karppinen -Lyyti lypsyjakkarat ja muut puusepäntyöt
  • Juate -puiset paistinlastat yms
  • Korituote Ahokas -pärekoreja ja -koppia
  • Mellis -ihonhoitotuotteita
  • Merja Laakso -villasukkia ja -lapasia
  • Pelkkakivi -kivituotteita
  • Puusepänliike Marko Lindqvist -juustomuotteja
  • Puutyöpalvelu Hynninen -puusepäntöitä
  • Rakula -keraamiset pannunaluset
  • Railin Runokortit -postikortteja
  • Riiminka Design -pallavaiset laukut ja pussukat
  • Studio Enkoopi -keramiikkatöitä
  • Sami Tallberg -villiyrttikirjat
  • Osmia -käsintehtyä saippuaa, löylytuoksuja
  • Veico -puisia matkamuistoja ja käyttöesineitä

Elokuu ja sadonkorjuun aika!

Alkaa olla se aika vuodesta kun varastoja täytetään talven varalle. Makoista marjat löytävät tiensä hilloihin ja pakastimen kätköihin. Kanttarellit ilahduttavat meitä keltaisella loistollaan ja ihan kohta päästään nauttimaan muidenkin sienien sadoista. Suomalaiset puhtaat vihannekset ja juurekset ovat ehdottomasti parhaimmillaan ja niillä todellakin kannattaa herkutella. Meidän tuottajat kokoavat kaikkia näitä herkkuja tänne meille - tervetuloa nauttimaan!
Meiltä löydät yli 250 suomalaisen pientuottajan parhaat tuotteet saman katon alta. Tuottajat päättävät hinnat itse ja Heila myy ne suoraan sinulle. Samoja laadukkaita aineksia käytetään kahvilan ja ravintolan herkuissa.

Kurvaa aitojen makujen äärelle.

Löydät meidät Facebookista.

Löydät meidät Facebookista.

Tilaa uutiskirjeemme

* pakollinen kenttä

AUKIOLOAJAT 7.8. ALKAEN

Heilan kauppa ja ravintola
ma-to 10 - 18
pe 10 - 19
la 10 - 16
su 11 - 18

HUOMAA MUUTOKSET JUHLAPYHINÄ JA AATTOINA!!!