Tuottajaesittely Pure Garden

Olen Vuokko Yli-Kesäniemi Lehtimäeltä Etelä-Pohjanmaalta, mustavalkosipulin asiantuntija.

Black Garlic -tuoteperheen tärkein arvo on käyttää suomalaisessa yöttömässä yössä aromisoitunutta valkosipulia. Kasvatamme itse valkosipulit ja fermentoimme ne. Pakkaamme kaikki tuotteet ja teemme myös tuotekehittelyä. 

On ollut innostavaa ja palkitsevaa tuoda asiakkaiden saataville uutta ja varsin erilaista makumaailmaa. Olen myös huomannut, että parasta saa aikaan, kun käyttää täysin luonnollisia raaka-aineita.

On myös upeaa, että maailmasta löytyy sellainen raaka-aine kuin musta valkosipuli, josta löytyy kaikki perusmaut: suolainen, makea, hapan, karvas ja umami. Kaiken lisäksi musta valkosipuli on tulvillaan terveyttä tukevia ominaisuuksia.

Yksinkertaista: Kun haluat ruuan herkullisuuden esiin, sipaise annoksesi päälle Black Garlic maustekastiketta. Paljon kehua on tullut, kun mustaa valkosipulia on käytetty korostamaan lihan herkullisuutta. Loistava kaveri umamille ovat lihat ja varsinkin hampurilaiskastikkeena.  

Juuri nyt olen toteuttanut yhden pitkäaikaisen haaveeni, kun ostin vuosien pohdiskelujen jälkeen asuntovaunun! Intohimoni on matkustelu ja tällä vaunulla vien sen nyt seuraavalle tasolle.

Heilasta löytyy kaikki meidän tuotteemme: Black Garlic maustekastike, kokonainen sipuli ja kuoritut kynnet.

Meitä voi seurata instagramissa  @blackgarlic.fi ja Facebookissa  Pure Garden/Black Garlic -mustavalkosipulituotteet.

Tervetuloa tutustumaan Pure Gardenin tuotteisiin!

Nähdään Heilassa!



    0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjä
      Laske toimituskulut