Paahtopaisti punaviinikastikkeella
Täydellisesti kypsennetty paahtopaisti saa kaverikseen paahdettuja keltajuuria ja sipulia sekä taivaallisen Pihamaan mustaherukkaviinistä keitetyn kastikkeen.
Jälkiruoaksi suosittelemme mustikkaista talkkunajäädykettä.
Ainekset (kahdelle):
Paisti
400 g naudan sisäpaistia
1 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
suolaa
2 sipulia, kuorittuna ja pituussuunnassa puolitettuna
tuoretta timjamia
Kastike
2 dl Pihamaan mustaherukkaviiniä
1-2 rkl karhunvadelmahilloa
70 g voita, kylminä pieninä kuutioina
Keltajuuret
2 keltajuurta
2 rkl Pihamaan Viherkuohua
(tai Punaista)
1 rkl voita
suolaa
timjamia
Valmistus
Ota paisti huoneenlämpöön vähintään 30 min ennen sen kypsentämistä. Laita paistinpannu kuumenemaan korkealle lämmölle. Öljyä paisti kauttaaltaan paistoöljyllä ja mausta se sitten suolalla. Ruskista paisti huolellisesti joka sivulta.
Kun paisti on kauniin ruskea, sammuta liesi. Laita puolitetut sipulit leikkuupinta alaspäin uuninkestävälle pannulle tai uunivuokaan ja asettele paisti tukevasti niiden päälle. Työnnä sisälämpömittari paistin keskustaan siten, että sen kärki on paistin paksuimmassa osassa.
Tavoitelämpötila on 55 astetta, jolloin paisti on väriltään roseinen. Paista paistia 125-asteisessa uunissa sen koosta riippuen 1,5-3 tuntia.
Asettele keltajuuret rypistetyn foliolevyn päälle ja laita nekin uuniin. Koosta riippuen keltajuuret valmistuvat tässä lämpötilassa noin 1-1,5 tunnissa. Kokeile kypsyyttä.
Aloita kastikkeen valmistus. Lisää Pihamaan mustaherukkaviiniä kattilaan ja haihduta sitä keskilämmöllä niin pitkään, kunnes jäljellä on enää pari ruokalusikallista. Siirrä
kastikepohja sitten sivuun odottamaan paistin valmistumista.
Kun paistin sisälämpötila on 55 astetta, ota se pois uunista ja anna sen levätä vähintään 20 min ennen tarjoilua. Sillä välin voit viimeistellä keltajuuret ja kastikkeen.
Kun keltajuuret ovat kypsiä (veitsi lävistää ne vaivatta), ota ne pois uunista ja peitä ne kulholla noin 15 min ajaksi. Tämä tekee niistä helposti kuorittavia.
Kuori raitajuuret ja pilko ne neljään. Mausta ne Pihamaan viherherukkajuomalla tai mustaherukkaviinillä, voilla, suolalla ja timjamilla. Säilytä niitä sammutetussa uunissa.
Viimeistele kastike. Kuumenna kastikepohja, lisää sekaan karhunvatukkahillo ja sammuta liesi. Vatkaa sitten sekaan voikuutiot yksi kerrallaan voimakkaasti sekoittaen.
Mausta kastike tarvittaessa suolalla.
Kun paisti on vetäytynyt, leikkaa se poikkisyin ohuiksi viipaleiksi ja tarjoile lisukkeiden kanssa. Lasiin kaadetaan Pihamaan mustaherukkaviiniä.